Viimeisimmät

Mitä yhtiökokouksessa käydään läpi?

Yhtiökokouksen esityslista sisältää ne asiat, joista kokouksen aikana aiotaan keskustella. Lista käsittää myös kokouksen rakenteen. Kyseistä asialistaa kutsutaan esityslistaksi, sillä se on alustava suunnitelma eli esitys, johon osakkaat voivat kokouksen alussa ehdottaa muutoksia.

Esityslistassa ja sitä kautta yhtiökokouksessa on käytävä seuraavat asiat läpi:

Kokouksessa on esitettävä:

tilinpäätös, toimintakertomus, tilintarkastuskertomus ja toiminnantarkastuskertomus;

hallituksen kirjallinen selvitys tarpeesta sellaiseen yhtiön rakennusten ja kiinteistöjen kunnossapitoon yhtiökokousta seuraavan viiden vuoden aikana, joka vaikuttaa olennaisesti osakehuoneiston käyttämiseen, yhtiövastikkeeseen tai muihin osakehuoneiston käytöstä aiheutuviin kustannuksiin; sekä

hallituksen kirjallinen selvitys yhtiössä suoritetuista huomattavista kunnossapito- ja muutostöistä ja niiden tekoajankohdat.

Tilinpäätös, toimintakertomus, tilintarkastuskertomus ja toiminnantarkastuskertomus.

Tilinpäätös täytyy laatia viimeistään neljän kuukauden kuluessa tilikauden loppumisesta.
Toimintakertomus on hallituksen puolesta laadittu asiakirja, joka esitetään yhtiökokouksessa. Tästä asiakirjasta ei tehdä erikseen päätöstä, eikä sitä myöskään vahvisteta kokouksessa.
Tilintarkastuskertomus ja toiminnantarkastuskertomus on esitettävä vain, jos yhtiöjärjestyksen mukaan on siihen velvoite. Molemmat asiakirjat on luovutettava hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen yhtiökokousta.

Hallituksen kirjallinen selvitys tulevista kunnossapitotarpeista

Hallituksella on velvollisuus AOYL 6 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan toimittaa yhtiökokoukseen kirjallinen selvitys viiden vuoden tähtäimellä niistä yhtiön omistamien kiinteistöjen kunnossapitotarpeista, jotka vaikuttavat olennaisesti osakehuoneiston käytöstä aiheutuviin kustannuksiin. Hallituksen selvitykseen ei voida yhtiökokouksessa tehdä muutoksia, eikä se vaadi päätöstä. Kunnossapitoselvitys lähetetään osakkaille muun yhtiökokouksen aineiston ohessa. Selvityksen tarkoituksena on edistää pitkäjänteistä kiinteistönhoitoa.

Hallituksen kirjallinen selvitys tehdyistä kunnossapito- ja muutostöistä

AOYL 6 luvun 3 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan on hallituksen annettava yhtiökokouksessa kirjallinen selvitys jo tehdyistä huomattavista kunnossapito- ja muutostöistä, sekä niiden tekemisen ajankohdista. Tätä asiakirjaa käsitellään samalla tavalla kuin selvitystä tulevista kunnossapitotarpeista.

Mistä yhtiökokouksessa päätetään?

Kokouksessa on päätettävä:

1) tilinpäätöksen vahvistamisesta;
2) taseen osoittaman voiton käyttämisestä;
3) vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille ja isännöitsijälle;
4) talousarviosta ja yhtiövastikkeen määrästä, jos tämä kuuluu yhtiökokoukselle;
5) hallituksen jäsenten, tilintarkastajan ja toiminnantarkastajan valinnasta, jollei tässä laissa säädetä tai yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin näiden toimikaudesta tai valinnasta; sekä
6) muista yhtiöjärjestyksen mukaan varsinaisessa yhtiökokouksessa käsiteltävistä asioista.

Asunto-osakeyhtiölaki Luku 6 § 3

Yhtiökokouksessa päätettävät asiat on säädetty AOYL 6 luvun 3 §:n 3 momentissa, ja niihin kuuluu:

1 Tilinpäätöksen vahvistus

Tilinpäätöksen laatii ja allekirjoittaa hallitus, joka sitten vahvistetaan yhtiökokouksessa. Yhtiökokouksella on oikeus muuttaa tilinpäätöksen sisältöä, tai sen voi myös allekirjoittaa sellaisenaan.

2 Taseen osoittaman voiton käyttäminen

Yhtiön tuottama voitto tai tappio siirretään tavallisesti tilikauden voitto/tappiotilille.

3 Vastuuvapauden myöntäminen hallituksen jäsenille ja isännöitsijälle

Vastuuvapaus myönnetään kaikille henkilöille, jotka ovat toimineet hallituksessa tai isännöitsijänä tilikauden aikana, riippumatta siitä onko hallituksia ollut tilikauden aikana yksi tai useampi, tai onko isännöitsijä vaihtunut. Vastuuvapauden myöntäminen käytännössä vaikuttaa siten, ettei hallituksessa toimivia henkilöitä tai isännöitsijää vastaan voi enää nostaa vahingonkorvauskannetta.

4 Talousarviosta ja yhtiövastikkeen määrästä päättäminen

Talousarviosta päättäminen on asunto-osakeyhtiölle pakollista, mutta yhtiövastikkeesta päättäminen edellyttää, että se kuuluu yhtiökokoukselle. Talousarvio voi myöskin muuttua kesken tilikauden, jos esimerkiksi yllättävien menojen vuoksi on korotettava yhtiövastiketta. Jos talousarvion muutokseen ilmenee tarve, se voidaan tehdä ylimääräisessä yhtiökokouksessa.

5 Hallitusten jäsenten, tilintarkastajan ja toiminnantarkastajan valinta

Yhtiökokouksessa päätetään tilintarkastajan ja toiminnantarkastajan valinnasta vain, jos laki tai yhtiöjärjestys niin määrää. Tavallisesti näissä tehtävissä toimitaan kalenterivuoden verran, mutta yhtiöjärjestyksessä voidaan asettaa myös pidempikin aika.

6 Muut yhtiökokouksessa päätettävät asiat

Muihin käsiteltäviin asioihin kuuluvat erilaisten toimihenkilöiden palkkiot, jos näitä on tarve asettaa.  Lisäksi kokouksessa voidaan käsitellä asioita, mitkä eivät lain mukaan ole määrätty käsiteltäviksi yhtiökokouksessa, mutta mitkä hallitus on päättänyt ottaa käsittelyyn osaksi esityslistaa. Käsittelyyn pääsevät myös ne asiat, mitkä osakkaat ovat AOYL 6 luvun 6 §:n nojalla esityslistaan vaatineet otettavaksi yhtiökokouksessa käsittelyyn. Tämä edellyttää lisäksi, että hallitus on arvioinut nostetut asiat kelvollisiksi käsitellä yhtiökokouksessa.

Lisäksi asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä AOYL luvun 6 3 §:n 5 momentin mukaan, ns. syysyhtiökokousten pitämisestä. Tällöin syysyhtiökokouksen aiheet voivat olla talousarvio tai vastikkeen suuruus.

Milloin pidetään yhtiökokous?

Varsinainen yhtiökokous on pidettävä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Yhtiöjärjestyksessä ei voida määrätä muusta määräajasta.

Asunto-osakeyhtiölaki Luku 6 § 3

Yhtiökokous on lain mukaan pidettävä 6 kk tilikauden päättymisestä. Useimmiten asunto-osakeyhtiöiden tilikausi on kalenterivuosi, joka tarkoittaa, että yhtiökokous on pidettävä kesäkuun loppuun mennessä.

YHTEYDENOTTO
Mikäli tarvitset apua yhtiökokouksen pitämiseen tai sisältöön liittyvissä asioissa, ota yhteyttä asiantunteviin lakimiehiimme: https://www.kiinteistoriitalakimies.fi/yhteystiedot

Asunto-osakeyhtiölaki Luku 6 § 3