Viimeisimmät

Miksi ja milloin?

Asunto-osakeyhtiön osakkeenomistajalla on monta oikeutta, joihin kuuluu myös erityisen tarkastuksen hakeminen, kun siihen nähdään tarvetta. Erityisen tarkastajan rooli on toimittaa tarkastuslausunto yhtiökokoukselle. Erityisen tarkastuksen kohteena voi olla niin yhtiön hallinta tai kirjanpito, kuin jokin tietty seikka, kuten yksittäinen remontti tai tietyn ajanjakson tilitapahtumat.

Osakkeenomistaja voi tätä tarkastusta hakea asunto-osakeyhtiölaki 9 luvun 13 §:n 1 momentin mukaan yhtiön kotipaikan aluehallintovirastolta. Edellytyksenä tähän on, että hakemisen ehdotusta ovat kannattaneet ne osakkaat, joilla on omistuksessa vähintään yksi kymmenesosa yhtiön osakkeista, tai vähintään yksi kolmasosa kokouksessa edustetuista osakkeista. Hakemus on tehtävä vähintään kuukauden kuluttua yhtiökokouksessa. Tämä voisi esimerkiksi tulla vastaan niissä yhtiöissä, joissa ei ole velvollisuutta tehdä tilitarkastusta tai toiminnantarkastusta. Kun tarvittava kannatus on olemassa, kuka tahansa osakkaista voi tehdä hakemuksen.

Laissa on myös määräys, että aluehallintoviraston on kuultava myös yhtiön hallitusta, ja mikäli erityinen tarkastus koskee tiettyä henkilöä – myös tätä henkilöä. Tämä takaa sen, että aluehallintovirasto voi kuulla kaikkia asiaan kuuluvia henkilöitä ja saada tarpeeksi hyvän kuvan tilanteesta. Tästä säädetään AOYL 9 luvun 13 §:n 3 momentissa, jonka mukaan aluehallintoviraston on myös suostuttava hakemukseen, mikäli tarkastuksen suorittamiseen on painavia syitä. Painavana syynä voi esimerkiksi olla epäily asunto-osakeyhtiön varojen väärinkäytöstä.

Aluehallintovirasto voi tarpeen tullen määrätä useamman erityisen tarkastajan. Erityisestä tarkastajasta säädetään AOYL 9 luvun 14 §:ssä, jonka mukaan tässä roolissa voi olla luonnollinen henkilö tai tilintarkastusyhteisö. Valitulla toimihenkilöllä on oltava tarpeellinen asiantuntemus tehtävänsä hoitamiseen. Erityiseen tarkastajaan sovelletaan samaa, mitä tilitarkastajaan sovelletaan AOYL 2 luvun 7 §:ssä, 3 luvun 9 ja 10 §:ssä, 4 luvun 6-8 §:ssä ja 10 luvun 9 §:ssä.

Tarkastajan lausunto

Erityisen tarkastajan antamaan lausuntoon sovelletaan samaa, kuin muihin asiakirjoihin, jotka on toimitettava yhtiökokoukseen. Lausunnon on AOYL 9 luvun 15 §:n mukaan oltava valmis kaksi viikkoa ennen yhtiökokousta, sekä pidettävä nähtävänä osakkeenomistajille kokouskutsun ilmoittamassa paikassa. Lisäksi lausunto on lähetettävä viivytyksettä lähetettävä osakkeenomistajalle tämän sitä pyytäessä. Kuten muutkin asiakirjat, erityisen tarkastajan alkuperäinen ja allekirjoitettu lausunto on pidettävä nähtävillä yhtiökokouksessa.

Tarkastajalla on myös oikeus saada työstään palkkio, jonka maksaa asunto-osakeyhtiö. Yhtiö on vastuussa myös muista erityisen tarkastajan työhön liittyvistä kuluista, kuten esimerkiksi asiantuntijoiden käytöstä. Laissa on myös merkintä siitä, että tuomioistuimen päätöksellä voi erityistä tarkastusta hakenut osakkeenomistaja joutua korvaamaan tarkastajan palkkion osittain, tai jopa kokonaankin.

YHTEYDENOTTO
Mikäli tarvitset apua erityisen tarkastuksen hakemisessa, sisällössä tai muissa tarkastukseen liittyvissä seikoissa, ota yhteyttä asiantunteviin lakimiehiimme: https://www.kiinteistoriitalakimies.fi/yhteystiedot/

Lähde:
Asunto-osakeyhtiölaki