Sadevesien ohjauksen merkitys

Viimeisimmät

Sadevesien johtaminen

Tavallinen kesäinen sadekuuro tuottaa noin 15 millimetrin vesikertymän, joka yleensä kertyy kokonaisuudessa yhden tunnin aikana. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että 15 litraa vettä kaadettaisiin suoraan yhden neliömetrin kokoiselle alueelle. Joka toisen omakotitalon sadevedet on ohjattu väärin. Mikäli talon sadevedet on ohjattu väärin tai ei ollenkaan, katolta ohjautuu jopa tuhansia litroja vettä suoraan talon jaloille eli talon perustuksiin. Tämä aiheuttaa suurta haittaa ja sadevesien ohjauksen merkitys on suuri. Vesi, joka ohjautuu talon perustuksiin tarkoittaa yleensä aina ongelmia.

Suomessa vettä sataa tasaisesti koko kevään, kesän ja syksyn. Tämä pitää talon perustukset ja sen ympäröivän maan kosteana. Tämä kosteus puolestaan aiheuttaa talolle ja sen rakenteille lähes vuoden ympäri kestävän, suuren kosteusrasituksen. Sadevesien johtaminen pois katolta ja talon vierestä on syytä tehdä hallitusti. Nykyisten määräysten mukaan sadevedet tulee johtaa kolmen metrin päähän talon vierustalta. Harmillisen usein, erityisesti vanhoissa taloissa, näinkin simppeli perusasia on unohdettu. Tehtyjen kuntotarkastusten sekä -tutkimusten perusteella jopa noin 60 % omakotitaloissa on sadevesien ohjaamisessa jonkinlaisia puutteita, virheitä tai sitä ei ole hoidettu lainkaan.

Mitkä ovat salaojat?

Ammattitaitoiset asennukset lupaavat sen, että hulevedet pysyvät poissa perustusten luota. Tällöin perustukset pysyvät kuivina ja kosteusongelmista säästytään. Tämä lisää myös perusteiden ikää ja kunnon säilymistä. Salaojitus tarkoittaa salaojarakenteen rakentamista rakennuksen alueelle, tavoitteenaan estää veden pääseminen talon rakenteisiin ja näin myös ehkäistä kosteusongelmien syntyä. Salaojaputki on puolestaan maan alle kaivettu, reikäinen putki, johon ympäröivän alueen vesi valuu ja ohjataan pois rakennuksen lähistöltä noin kolmen metrin etäisyyteen talon rakenteista. Salaojaputket asennetaan nykyisin kiinteistöihin talon perustusten rakentamisen yhteydessä. On kuitenkin täysin mahdollista myös salaojarakenteen jälkiasentaminen.

Salaoja on tarkoitettu perustusten ja alapohjan kuivana pysymiseen. Salaoja on syytä asentaa huolellisesti ja asianmukaisesti, sillä mahdollisten toimintahäiriöiden korjaaminen käy yleensä hyvin kalliiksi. Toimivat sadevesijärjestelmät ovat vanhemmassa talossa yhtä tärkeät kuin ehjä kattokin. Salaojat auttavat sadevesien kosteushallinnassa. Ne ohjaavat sadevedet ja hulevedet pois pihalta, kauemmas talon rakenteista. Suosituksena on nykyisin, että vedet ohjataan kolmen metrin päähän rakennuksesta. Tämä auttaa muun muassa kosteusvaurioiden ennaltaehkäisyssä, sekä siinä, että piha pysyy siistinä ja asumiskelpoisena. Tämän vuoksi on syytä tilata asennustöitä varten asiantunteva alan ammattilainen, joka tietää mitä täytyy tehdä ja osaa hoitaa homman siten, että ongelmia ei synny vastaisuudessakaan.

Miksi salaojitus on tärkeää?

Kuten on jo tullut esille, talon suojaaminen vedeltä on ensisijaisen tärkeää rakennuksen terveyden ja säilymisen kannalta. Tehokas ja oikeaoppinen salaojitus estää veden pääsemisen talon rakenteisiin ja täten myös ehkäisee muun muassa erilaisia home- ja routavaurioita sekä kosteusvaurioilta. Mikäli talon perustuksiin pääsee vettä, saattaa tämä johtaa talon alapohjan kosteusongelmiin, joka säteilee kiinteistön ilmanlaatuun tunkkaisuutena sekä monena muuna mahdollisena ongelmana ja voi haitata jopa asukkaiden terveyttä.

Mitkä asiat aiheuttavat kosteusongelmia?

On hyvä huomioida, että pelkästään väärin ohjatut sadevedet eivät aiheuta ongelmia. Ongelmia aiheuttavat lisäksi myös tukkeutuneet, huoltamattomat tai väärin asennetut salaojitukset ja viemäröinnit. Nämä aiheuttavat suurimpina ongelmina rakennukselle erilaisia kosteushaittoja. Suuri kosteusrasitus aiheuttaa talolle muun muassa alapohjarakenteisiin, kellariin sekä näihin liittyviin seiniin kosteusvaurioita ja näin luovat myös asukkaiden terveyttä vaarantavia ongelmia.

Muun muassa talojen läheisyydessä kasvavien puiden, kuten koivujen juuret saattavat tunkeutua salaojaputkeen rikkoen sen. Tämä on myös suuri haitta, joka saattaa aiheuttaa salaojajärjestelmien toimimattomuutta rakennusaikaisten virheiden ohella. Johtuen siitä, että salaoja- ja viemärijärjestelmät sijaitsevat maan pinnan alapuolella on yleensä asukkaan vaikea havaita niiden ongelmia ennen kuin on liian myöhäistä.

Mikäli sadevedet on ohjattu asianmukaisesti sekä ne ovat huolletut ja kunnossa, ei omistajalla tällöin lähtökohtaisesti ole mitään suurempaa tarvetta olla huolissaan hulevesistä. Mikäli näin ei kuitenkaan ole, saattaa silloin kellarissa taikka talon sokkelissa olla hyvin ikävä yllätys. Kosteus saattaa esiintyä muun muassa niin jälkinä seinä- tai lattiapinnoissa, pinnoitteiden irtoamisena kuin jopa selvänä vuotona kellaritilassa. Näiden lisäksi usein myös tunkkainen haju saattaa olla merkki rakenteiden kostumisesta, vaikka kosteus ei aiheuttaisikaan silmin havaittavia ongelmia.

Sade- ja sulavedet

Myös sade- ja sulamisvedet on syytä johtaa pois rakennuksen vierestä muun muassa muokkaamalla maata rakennuksen ympärillä, siten että vedet on poispäin viettäväksi. Kolmen metrin matkalla korkeuseron tulisi olla noin 150 mm. Rakennuksen läheisyydestä sadevesi on syytä johtaa pois esimerkiksi sadevesiviemäreillä tai ojilla. Puolestaan rakennuksissa jotka ovat rinteessä ohjataan ylhäältä tulevat vedet rakennuksen ohi. Pintamaan tulisi olla myös niin tiivistä, että vesi ei pääse siitä mitenkään läpi.

Hulevesi on esimerkiksi maan pinnalta ja rakennuksen katolta pois johdettavaa sade- ja sulamisvettä. Vesien ohjausreittien suunnittelun yhteydessä on aina syytä huolehtia siitä, että reitin tukkeutuessa vedelle olisi vapaa niin sanottu tulvareitti, jotta myös tällaisessa tapauksessa vesi pääsisi pois rakennuksen luota. Sadevesiviemärit sijoitetaan selkeisiin linjoihin ja putkille onkin suositeltavat peitesyvyydet, jotka vaihtelee rakennuksen sijainnin mukaan; 1,5 m Etelä-Suomessa, 1,8 m Keski-Suomessa ja 2,2 m Pohjois-Suomessa. 

Salaojat ja niistä asianmukaisesti huolehtiminen

Suoritettujen tutkimusten mukaan jopa noin 90 % omakotitaloissa salaojat ovat jääneet ilman asianmukaista ja vaadittuja. Näin on siitä huolimatta, vaikka rakennustiedon KH-kortin mukaan salaojat olisi syytä tarkastaa kahden vuoden välein, jolloin niiden kunto ja käyttö pysyvät hyvinä eikä ongelmia pääsisi syntymään. 

Tarkastuskaivoista on mahdollista katsoa käsin, se että putket eivät ole veden pinnan alapuolella. Tämä tarkoittaa sitä, että järjestelmä ei ole tukossa. Mikäli kaivo kuitenkin on kokonaan täynnä taikka vastaavasti kosteana aikana kokonaan tyhjä, on silloin syytä huolestua ja tutkituttaa salaojien kunto huolella. Näin toimimalla vian syy selviää ja ongelma on mahdollista hoitaa ennen kuin vahinko syntyy tai lisä vahinkoa aiheutuu.

Vaikka tilanne olisikin sellainen, että salaojat ovat täysin kunnossa taika vain vähän tukossa, on ne silloinkin syytä huoltaa säännöllisin väliajoin. Säännöllisenä väliaikana ja hyvällä aikavälillä huolloille tarkoitetaan huoltoa noin viiden vuoden välein. Omakotiasujien olisi syytä muistaa ennaltaehkäisevän kiinteistönpidon suuri merkitys. Salaojakaivo on viisasta tarkistaa riittävän usein ja tilata ammattilainen huuhtelemaan ja jopa videokuvauksella tutkia niiden kunto. Jos samalla pitää vielä huolen, että sadevedet on ohjattu hallitusti vähintään kolmen metrin päähän talon vierustalta, on tilanne jo melko hyvällä mallilla.

Mitä on syytä huomioida salaojien ylläpidossa?

Aina ajoittain on syytä käydä läpi taloa ympäröivien salaojien tarkistuskaivot. On myös hyvä huomioida, että vedenpinta kaivossa saa olla korkeintaan alimman salaojaputken alareunan korkeudella. Jos kuitenkin vesi on tätä korkeammalla, on silloin putkistossa jokin vialla. On myös hyvä muistaa tyhjentää kaivojen lietepesät, mikäli ne ovat täynnä. Tämän lisäksi on syytä tarkistaa samalla, että sadevesi ohjautuu oikeaan paikkaa joko syöksytorvia pitkin sadevesikaivoon taikka pinta kouruja pitkin vähintään kolmen metrin päähän talosta ja talon rakenteista.  Muistutuksena vielä hyvä sanoa, että salaojakaivot ja sadevesikaivot ovat aina erillään.

Lakimies ja kiinteistön ylläpito

Mikäli tarvitset apua kiinteistön ylläpitoon tai muuhun kiinteistöön liittyvään asiaan, ota yhteyttä meidän asiantunteviin lakimiehiin.