Asunnon hankintaan liittyvät tuet
Asunnon hankintaa tuetaan monin tavoin. Eräs esimerkki tällaisesta tuesta on Helsingin Hitas-tukijärjestelmä. Se on voimassa vielä vuoteen 2023 asti ja sillä säädellään asuntojen hintatasoa niin, että kun kaupunki vuokraa taloyhtiölle tontin, niin maanvuokrasopimukseen kirjataan ehto asuntojen enimmäismyyntihintojen perusteista. Enimmäismyyntihinta vahvistetaan erityisen lunastushinta- tai markkinahintaindeksin perusteella. Hitas-järjestelmään kuuluvien kerros- ja rivitalojen taloyhtiöiden yhtiöjärjestyksiin merkitään määräys enimmäishinnasta.
Asunnon hankkimista tuetaan myös erilaisilla omistusasumisen ja vuokra-asumisen välimuodoilla. Tällaisia ovat esimerkiksi asumisoikeusasunto ja osaomistusasunto. Asumisoikeusasunnoissa maksetaan sekä vuokraa että asumisoikeusmaksu. Osaomistusasunnoissa taas asukas omistaa osan asunnosta, esimerkiksi 20 % ja loput omistaa rakennuttaja tai yleishyödyllinen yhteisö. Osaomistusasunnon hallintaoikeus määritellään niin kuin vuokrasopimuksessa. Toisaalta näillä asumistavoilla tarvitaan vain pieni pääoma, mutta toisaalta muut asumiskulut ovat korkeahkoja. Niissä on vuokra-asumista parempi asumisturva, mutta asumiskulut ovat korkeammat kuin omistusasumisessa.
On myös käytössä taloyhtiölainoja, joita maksamalla saa lopulta asunnon omakseen. Omarahoitus on 15—30 % ja loput maksetaan taloyhtiölainalla, jota maksetaan pois osissa, jotka vastaavat käypää vuokratasoa. Vaikka omarahoitus on alhainen, asumiskulut ovat silti korkeat eikä taloyhtiölainan koroista saa oman asunnon lainan korkovähennystä.
Korkotuki ensiasuntoon eli ASP
Korkotukilaina liittyy asuntosäästöjärjestelmään. Sitä annetaan oman ensiasunnon ostoon eikä korkotuki tai asuntosäästöjärjestelmä ole tulosidonnainen. Kun pankki antaa lainaa ensiasunnon ostamiseen tai rakentamiseen asuntosäästösopimuksen mukaisesti, valtio maksaa pankille korkohyvitystä tästä lainasta. Jos laina on myönnetty jostain muusta syystä, tai jos asunnon ostaja saa valtiolta jotain muuta korkotukea (esim. aravan korvaava korkotuki, joka on tulosidonnainen), niin korkotukea ei anneta. Päällekkäisiä tukia ei makseta. Tällaisella korkotuetulla lainalla hankitun asunnon hinnalla ei ole vaikutusta tuen saamiseen, mutta tuetun lainan määrää rajoitetaan alueellisesti. Eri kaupungeilla on eri lainojen enimmäismäärät. Korkotukea maksetaan enintään kymmeneltä ensimmäiseltä lainavuodelta.
Valtiontakaus
Valtio antaa takauksen yksityishenkilön asuntolainan takaisinmaksusta. Takauksen enimmäisaika on 25 vuotta ja lainalla on ostettava ainakin puolet asunto-osakkeista tai omakotitalosta, josta tulee hakijan tai hänen perheensä ensisijainen asunto. Lainan suuruus saa olla enintään 85 % asunnon hankintahinnasta tai jos kyseessä on nuoren ensiasunto ja hän on oikeutettu korkotukeen lainan suuruus voi olla 90 %. Valtiontakauksesta on maksettava takausmaksu, joka maksetaan yleensä nostettaessa koko laina tai sen ensimmäinen erä. Luoton ensisijaisena vakuutena on oltava asunnon hankintaan oikeuttavat osakkeet, panttioikeus kiinteistöön tai muu turvaava vakuus. Valtion vakausta käytetään, jos asunnosta saatu kauppahinta ei kata pankin saatavaa ja velallinen on muutenkin maksukyvytön.
Asumistuki
Omistusasunnon kuluihin voi myös saada asumistukea valtiolta. Asumismenoihin, joihin voi saada tukea ovat esimerkiksi taloyhtiön yhtiövastike, vesi- ja lämmitysmaksut ja erilaiset omakotitaloon liittyvät hoitokustannukset. Myös asuntolainan korkoihin saattaa saada asumistukea.
Asunto-osakeyhtiön korkotuki
Asunto-osakeyhtiö voi myös hakea korkotukea, jos se ei saa korkotukea jonkin muun lain perusteella samaan tarkoitukseen. Korkotuki vaikuttaa yhtiölainan määrään kustannuksia alentavasti, joten asunnon hinta on alhaisempi. Korkotukilainan suuruus on korkeintaan 40 % hankkeen kustannuksista, tukea maksetaan korkeintaan 15 vuoden ajan ja sitä haetaan valtion asuntorahastolta eli ARAsta. Tuki ei ole asunnonostajalle tukisidonnainen.
Mikäli tarvitsette apua edellä mainituissa tilanteissa, ole yhteydessä asiantunteviin lakimiehiimme. https://www.kiinteistoriitalakimies.fi/yhteystiedot
Lue lisää aiheesta Näin Teet Asuntokaupan https://www.kiinteistoriitalakimies.fi/?p=2487
Hitas asunnot https://www.hel.fi/helsinki/fi/asuminen-ja-ymparisto/asuminen/hitas/
Asumisoikeusasunto https://ta.fi/asumismuodot/asumisoikeus
ASP-säästäminen https://www.valtiokonttori.fi/palvelut/rahoitus-ja-lainapalvelut/asp-saastaminen-ja-asp-laina/#a3ea1a4d
Asuntolainan valtiontakaus https://www.valtiokonttori.fi/palvelut/rahoitus-ja-lainapalvelut/asuntolainan-valtiontakaus/#a3ea1a4d