Mikä on varainsiirtovero ja mistä sitä maksetaan?
Varainsiirtovero tulee kyseeseen sekä kiinteistö- että asunto-osakekaupan yhteydessä, joissa ostajan tulee huomioida kaupan yhteydessä tulevat muut mahdolliset kulut. Yksi tällainen kulu on varainsiirtovero, josta säädetään erillisessä Varainsiirtoverolaissa (931/1996). Varainsiirtoveroa maksetaan kiinteistön, osakkeen tai muun arvopaperin omistusoikeuden siirtyessä. Varainsiirtovero on kiinteistökaupassa 4 % kauppahinnasta. Esimerkiksi tontilla sijaitsevasta omakotitalosta tai kesämökistä suoritetaan oston yhteydessä tällainen varainsiirtovero valtiolle. Sääntö koskee myös tonttia, määräaloja sekä määräosia sekä pelkkiä rakennuksia ja rakennelmia. Asunto-osake ja kiinteistöyhtiöiden kaupan yhteydessä maksetaan varainsiirtoveroa 2 % kauppahinnasta. Näin ollen varainsiirtoveroa maksetaan kerrostalo- ja rivitalo-osakkeiden, liikehuoneiston, autopaikan, varaston, golf- ja lomaosakkeen sekä venepaikan kaupan yhteydessä. Riippuen kauppahinnasta, vero voi olla tuhansia euroja, jolloin kaupan todelliset kulut lisääntyvät merkittävästi. Varainsiirtoveroa ei kuitenkaan tarvitse maksaa tietyin ehdoin ensiasunnosta eikä, jos veron määrä on alle 10 euroa. Näissä tapauksissa ilmoitus on kuitenkin tehtävä, vaikka kauppa onkin verovapaa. Testamentilla tai lahjana saadusta omaisuudesta taikka asumisoikeusasunnosta ei niin ikään makseta varainsiirtoveroa. Myös omaisuus, joka on saatu perintönä tai osituksessa vastikkeetta tai, jos vastikkeena on käytetty vain jaettavana olevaa varallisuutta, on vapaa varainsiirtoverosta.
Varainsiirtovero kiinteistökaupassa
Varainsiirtoveron ilmoittamiseen sekä maksuun pätee vahvasti ostajan oma-aloitteisuus niin kiinteistö- kuin asunto-osakekaupassa. Kiinteistökaupan yhteydessä varainsiirtoveroilmoitus tulee tehdä viimeistään lainhuudon tai kirjaamisen yhteydessä. Lainhuuto tai kirjaaminen tulee hakea kuuden kuukauden kuluessa kauppakirjan tai muun sopimuksen allekirjoittamisesta Maanmittauslaitokselta. Ostajan tulee itse tehdä ilmoitus kiinteistön varainsiirtoverosta, vaikka kauppa olisi tehty välittäjän kautta. Jos ostajia on useita, jokaisen tulee tehdä oma ilmoitus erikseen. Myös varainsiirtoveron maksu tulee suorittaa lainhuudon tai kirjaamisen yhteydessä eli kuuden kuukauden kuluessa kauppakirjan taikka muun sopimuksen kirjoittamisesta. Ilmoituksen sekä maksun voi suorittaa sähköisesti Verohallinnolle.
Varainsiirtovero asunto-osakekaupassa
Jos asunto-osakekauppa on suoritettu kiinteistövälittäjän kautta, välittäjä tekee ilmoituksen ostajan puolesta. Muussa tapauksessa ostaja on velvollinen tekemään ilmoituksen. Ilmoitus tulee tehdä kahden kuukauden kuluessa kauppakirjan tai muun sopimuksen allekirjoittamisesta. Varainsiirtovero maksetaan kaupanteon yhteydessä, jos asunto-osake ostetaan kiinteistövälittäjän kautta. Muutoin varainsiirtovero maksetaan kahden kuukauden kuluessa kauppakirjan tai muun sopimuksen allekirjoittamisesta. Todistus varainsiirtoverosta tulee esittää isännöitsijälle, mikäli taloyhtiön osakeluettelo ei ole huoneistotietojärjestelmässä.
Uudiskohteet
Uudiskohteissa, eli tilanteessa, jossa ostaja ostaa uuden asunnon rakennuttajalta, kun kohde on vielä rakentamisvaiheessa, maksetaan myös 2 % varainsiirtovero. Tilanteessa, jossa taloyhtiö on rakennettu vuokratontille ja tarkoituksena on lunastaa koko tonttiosuus, varainsiirtovero on kuitenkin 4 %, koska kyseessä on silloin maa-alue. Varainsiirtovero maksetaan aina asunnon velattomasta hinnasta, riippumatta siitä, maksetaanko yhtiölainaosuus pois kaupantekohetkellä vai kuukausittain rahoitusvastikkeella. Uudiskohteissa varainsiirtoveroilmoitus tulee tehdä kahden kuukauden kuluessa omistusoikeuden siirtymisestä ostajalle. Uudiskohteiden kohdalla ostajan tulee tehdä varainsiirtoveroilmoitus, vaikka kaupassa olisi käytetty kiinteistövälittäjää. Sama pätee varainsiirtoveron maksua. Jos uudiskohde myydään ostajalle rakennusvaiheessa tai sitä ennen, käytetään kaupasta nimitystä ”siirtosopimus”, johon pätee samat edellä mainitut säännöt varainsiirtoverosta.
Varainsiirtovero ja ensiostaja
Ensiasunnon ostaja välttää varainsiirtoveron tietyin ehdoin. Ensiasunnon ostajan tulee olla 18-39 vuotias, joka ostaa omistukseensa vähintään puolet asunto-osakkeista taikka kiinteistöstä ja sillä olevasta rakennuksesta. Lisäksi rakennus tai huoneisto tulee käyttää vakituisena asuntona eikä ostajan tule olla aiemmin omistanut edellä mainittuja asumismuotoja. Ostajan tulee myös muuttaa asuntoon kuuden kuukauden kuluessa kaupantekohetkestä. Kaikkien näiden ehtojen tulee siis täytyttyä, jotta on oikeutettu verovapauteen kiinteistö- taikka asunto-osakekaupan yhteydessä. Ensiasunnon ostajan tulee kuitenkin huomioida, ettei verovapaus koske varastotilaa tai autopaikkaa, mikäli ne ovat osa asuntokauppaa. Näiden hinnat tulee myös eritellä varainsiirtoilmoituksessa. Ensiasunnon ostajan vapaus varainsiirtoverosta on merkittävä hyöty asunnonostossa ja helpottaa ensiasunnon ostoa ylimääräisiltä kuluilta.
Varainsiirtoveron palautus
Joissain tilanteissa varainsiirtovero voidaan palauttaa. Tällaisia tilanteita ovat, kun veroa on maksettu aiheettomasti, kaupan purun yhteydessä taikka hinnan alennuksessa ja tilanteessa, kun ensiasunnon edellytykset ovat täyttyneet vatsa veron maksun jälkeen. Palautusta pystyy hakemaan sovintosopimuksella taikka oikeuden tuomion perusteella Verohallinnolta. Jos ostajia on useita, jokaisen ostajan tulee tehdä hakemus erikseen. Hinnanalennukseen tai purkuun oikeutettavia tilanteita voivat olla erinäiset virheet, jotka todetaan vasta kaupan jälkeen. Hakemuksessa tulee esittää luonnollisesti tiedot maksetusta verosta sekä perustelut palautukselle. Lisäksi hakemukseen tulee liittää hinnanalennusta taikka kaupan purkua koskevat asiakirjat. Jos hinnanalennuksesta taikka kaupan purusta ei ole tällaisia asiakirjoja, tulee hakemukseen liittää selvitys virheistä
Yhteenveto varainsiirtoverosta
Kuten todettu varainsiirtoveron määrä vaihtelee kiinteistöjen ja asunto-osakkeiden välillä sekä ostaako ensimmäistä vai toista asuntoa. Ennen ostopäätöstä on syytä perehtyä ja vertailla mahdollisia lisäkuluja eri kauppakohteissa.
Mikäli tarvitset apua näihin asioihin liittyen, ole yhteydessä meidän asiantunteviin lakimiehiin.
Varainsiirtoverolaki (931/1996) https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960931#L2P11